OAW Teuvo Auran 100v-juhlaseminaarissa 10.1.2013

Helsingin pormestarina ja kahdesti päääminisiterinä toimineen Teuvo Auran sytymän satavuotispäivää juhlittiin Helsingin kaupungintalolla 10.1.2013. OAW toimi Auran toisessa hallituksessa pääministerin poliittisena sihteerinä (nykytermeillä sanottuna “poliittisena valtiosihteerinä”).  Tässä seminaarissa pidetty puhe jäi OAW:n viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi. Tässä puheen teksti:


Minulle tarjottiin 1960 alussa tiedetoimittajan paikkaa Yleisradiossa. Olin tehnyt muiden töiden ohessa kymmenkunta vuotta esitelmiä radioon. Siirryin tuolloin Yleisradioon töihin taloon, joka sijaitsi Kasarmintorin varrella siten, että toinen talon toinen puoli oli vastapäätä Palacen taloa Etelärantaan päin. Eräänä aamuna töihin mennessäni kuulin Palacen talon edestä nimeäni huudettavan.

Huutaja oli STK:ssa eli Suomen Työnantajain Keskusliitossa juristina toimiva upseerikoulukaverini Harri Mildh, joka halusi minun siirtyvän STK:n tiedotuspäälliköksi muualle siirtyvän Jyrki Valtasen tilalle. Olin jo usean vuoden ajan käynyt luennoimassa työnantajajärjestöjen ylläpitämässä teollisuuden työnjohto-opistossa. Palkkatarjouksen kuultuani minua ei tarvinnut pitkään houkutella. Olin sitten melkein koko 1960-luvun töissä STK:ssa liiton suhdetoiminnan asiamiehenä eli tiedotuspäällikkönä sekä Teollisuuslehden päätoimittajana.

Liiton henkilökunnalla oli tapana käydä iltapäiväkahvilla kolmen maissa  järjestön kirjastossa. Tilaisuudessa vaihdettiin kuulumisia ja keskusteltiin ajankohtaisista asioista. Yksi  keskustelijoista oli liiton juristeihin kuulunut Kielo Aura. Kuulin, että hänen aviomiehensä oli Teuvo Aura, silloinen Postipankin pääjohtaja, joka oli toiminut ministerinä eri hallituksissa. (Kielo Aura menehtyi muistaakseni syöpään 1970.)

Meillä oli Harri Mildhin kanssa Teuvo Auralle asiaa 1960-luvun puolivälissä, sillä meitä oli STK:ssa joukko tilavamman asunnon tarvitsijoita. Menimme Harrin kanssa Postisäästöpankin pääjohtaja Auran puheille, joka lupasi pankin apua. Tuloksena syntyi kymmenen asunnon rivitalo Laajasaloon, olimme siellä naapureita Mildhin perheen kanssa. Hankkeen toteuttamisessa saimme erinomaisen kuvan Teuvo Auran nopeasta ja tehokkaasta päätöksenteosta.

Väittelin tohtoriksi vuoden 1968 lopussa ja sain Klaus Warikselta tarjouksen siirtymisestä asiamieheksi vastaperustettuun Sitraan. Tehtäviini kuului mm. tuoda nykyaikaista tulevaisuudentutkimusta Suomeen. Kävin Sitran lähettämänä johtavissa amerikkalaisissa tulevaisuudentutkimuksen laitoksissa. Sitrasta siirryin Kauppakorkeakoulun professoriksi sekä liiketaloudellisen tutkimuslaitoksen johtajaksi.

Noina vuosina Kalifornian yliopiston opiskelijoilta levisi muualle maailmaan ”uusvasemmistoksi” nimetty aatesuunta. Se tosin sai eri muotoja ja tulkitsijoita eri puolilla maailma ja Suomessakin aate levisi lähinnä opiskelijoiden markkinoimana. Helsingin Sörkässä ja Vallilassa kasvaneena minulle uusvasemmistolaisten sanoma oli nurinkurinen. Olin jo omaksunut vapaamieliset eli liberaalisen aatemaailman, jossa yksilöllä oli vapaus toimia yhteiskunnan asettamien raja-arvojen sisällä.

Keskustelimme tilanteesta Harri Mildhin kanssa ja tulimme samaan johtopäätökseen. Jotain oli tehtävä vapaamielisten aatteiden varjelemiseksi, sillä mikään puolue ei mielestämme ollut ottanut ongelmaa täysin vakavasti. Kokosimme kaverien ryhmiä, joista sitten alkoi muovautua ensin keskustelupiirejä, kuten Edistyspiiri, ja sitten uusi puolue. Sen johtohahmoksi tuli nimenomaan Teuvo Aura.

Tampereella 27.10.1965 pidetty kokous merkitsi Suomen Kansanpuolueen ja Vapaamielisten Liiton yhdistymistä uudeksi liberaalipuolueeksi.  Yhdistymisen pöytäkirjan allekirjoittaja oli Teuvo Aura, Vapaamielisten liiton puheenjohtaja. Osallistuin aktiivisesti uuden puolueen toimintaan.

Noina vuosina ”kekkoslainen” sisäpolitiikka oli varsin rauhatonta. Kekkonen hajotti vuonna 1970 valitun eduskunnan ja uudet vaalit toimitettiin vuoden 1971 alussa. Poliittisen hallituksen muodostamisessa oli suuria vaikeuksia. Teuvo Aura toimi keväällä 1970 pari kuukautta virkamieshallituksen pääministerinä ja uudelleen nelisen kuukautta virkamieshallituksen pääministerinä 1971-72.

Näitä hallituksia on kutsuttu ”Auran vapaapalokunniksi”. Sain kutsun Auran toisen virkamieshallituksen pääministerin sihteeriksi. Hallituksen valtiovarainministeri oli Päiviö Hetemäki, joka oli ollut 1960-luvulla seitsemisen vuotta esimieheni STK:n toimitusjohtajana.

Aura ja Hetemäki olivat hyviä ystäviä. Käyttäytymistieteilijänä oli mielenkiintoista verrata näitä kahta merkittävää suomalaista johtajaa. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että Aura oli ihmisjohtaja ja Hetemäki asiajohtaja. Molemmat ominaisuudet olivat voimakkaita kummassakin, mutta järjestys oli hieman eri. STK:n ajalta minulla oli Hetemäestä kokemus, jonka mukaan Hetemäki paneutui tarkasteltavaan asiaan ja johtopäätös syntyi pääasiassa tällä perusteella. Aura otti tietysti huomioon myös itse asian, mutta siihen liittyvät ”ihmistekijät” saattoivat vaikuttaa lopulliseen kannanottoon. Seuraavassa eräs esimerkki.

Tittelini oli siis tuolloin ”pääministerin sihteeri”, mutta tosiasiassa pääministerillä oli kaksi sihteeriä eli yksityissihteeri ja poliittinen sihteeri. Yksityissihteeri istui pääministerin huoneen vieressä ja hoiti päivittäisiä asioita kuten kirjeenvaihtoa, puhelinta ja vierailijoita. Minä poliittisena sihteerinä hoidin pääministerin antamia tehtäviä, toimin joidenkin tärkeiden tapaamisten sihteerinä ja välitin hänelle mahdollisia poliittisia kysymyksiä tai neuvottelin yksityissihteerin kanssa pääministerein saamien kirjeiden tai asiakirjojen kohtalosta. Tässä muutama esimerkki.

Yksityissihteeri antoi minulle erään ”mummon” kirjeen, jossa liikuttavasti vanha nainen kertoi vaikeuksistaan erään korvauksen saamisessa valtiolta. Kirjeen mukana oli useita viraston ja virkamiesten lähettämiä kirjeitä. Vanhus halusi nyt tietää, oliko hän saamassa korvauksen vai ei, sillä hän ei ymmärtänyt asiakirjoja. En oikein saanut selvää virkakielen kiemuroista minäkään, joten päätin viedä asian Auralle.

Aura luki kirjeen, katsoi liitteitä ja kommentoi, ettei näin saisi tavallista kansalaista kohdella. Tämä asia kuului ilmeisesti ministeri Liinamaan alaan. Aura pyysi minua kutsumaan Liinamaan tulemaan hieman aikaisemmin iltakouluun joten asiasta voitaisiin keskustella.”

Näin tapahtui ja olin paikalla Auran ja Liinamaan tapaamisessa. Liinamaa ei tuntenut asiaa, se ei ollut aikaisemmin hänelle saakka tullut. Hän lupasi hoitaa asian. Muutamien päivien kuluttua Liinamaa soitti minulle ja kertoi hoitaneensa ongelman. Mummo oli saamassa korvauksen ja kiemurat johtuivat jostain mitättömästä yksityiskohdasta, joka oli ilmaistu mutkikkaalla virkakielellä. Vein terveiset Auralle, joka oli selvästi ilahtunut tuloksesta. Ylipormestari Aura tunnettiinkin siitä, että hänen ovensa oli avoin huoliaan purkaville kaupunkilaisille.

Seuraava tapaus kuvaa myös Auran ihmisläheistä asioiden hoitoa. Eräänä aamuna Auran yksityissihteeri soitti minulle ja sanoi Auran pyytäneen minua käymään. Menin hänen huoneeseensa, jossa Aura selaili päivän sanomalehtiä. Hän antoi minulle erään puolueen sanomalehden viitaten siinä olevaan artikkeliin. Siinä kyseistä puoletta edustava Auran hallituksen ministeri otti aika jyrkästi puoltavaa kantaa puolueiden kiistelemässä asiassa, jota hänen puolueensa julkisesti kannatti, mutta muut eivät.

Hiukan vaivaantuneesti Aura pyysi, että yrittäisin mahdollisimman hienotunteisesti muistuttaa kyseistä ministeriä, että tämä oli virkamieshallitus. Sen jäsenten ei pitäisi ottaa julkista kantaa poliittisiin riitakysymyksiin varsinkin kun hallituksessa ei ollut asiasta yksimielisyyttä.. Aura pyysi minua mahdollisimman hienotunteisesti muistuttamaan ministeriä virkamieshallituksen epäpoliittisesta luonteesta. Aura selvästi pelkäsi, että jos hän pääministerinä puhuisi ministerille seurauksena voisi olla liian jyrkkä tulkinta ja ehkä hallituksen hajoaminen.

Hallituksen istunnon jälkeen pyysin kyseistä ministeriä erilleen ja otin asian varovaisesti esille. Ministeri myönsi virheen ja kertoi luulleensa, että kyseessä oli vain yksityiskeskustelu puoluetovereiden kesken. Hän ei ollut tarkoittanut lehtiartikkelia. Arvelin, että pääministeri ymmärtää tämän. Asia jäikin siihen, kun olin kertonut Auralle keskustelustamme.

Olen jo muutaman kerran maininnut hallituksen iltakoulun, joka on Suomen hallituksen epävirallinen kokousmuoto. Minun aikanani sen vaikutusvaltaisimmat osanottajat olivat selvästi pääministeri Aura sekä valtiovarainministeri ja pääministerin sijainen Päiviö Hetemäki.

Yleensä Hetemäki puuttui keskusteluun hyvin vähän. Hän istui lähellä pääministeriä ja tyypillisesti piti suussaan silmälasien toisen sangan päätä. Silmälasit hän pisti paikalleen vain lukiessaan tai otti lasit pois suusta puhuakseen.

Tämän lähellä istuva pääministeri tavallisesti huomasi ja antoi puheenvuoron Hetemäelle (”Mitä sanoo valtiovarainministeri?”). ”Silmälasipuheenvuoro” tavallisesti lopetti keskustelun tai tuli asian päätökseksi. Viestinnän tutkijana pidän tätä silmälasien liikettä erinomaisena esimerkkinä tehokkaasta sanattomasta viestinnästä.

Pallosalamaksikin kutsutulla Teuvo Auralla oli toisen maailmansodan jälkeisessä suomalaisessa politiikassa tärkeä panos. Hän oli vaikeina toipumisen aikoina kaksinkertainen pääministeri, viisinkertainen ministeri ja Helsingin ylipormestari. Hän oli myös poliittisesti ristiriitaisina aikoina liberalismin eli vapaamielisyyden merkitsevin suomalainen hahmo.

Jos haluaa käyttää hänestä yhtä määritystä, niin hän oli sodanjälkeisen politiikkamme suuri sovittelija. Ei ole mikään sattuma, että hän julkaisi muistelmateoksensa nimellä ”Sovitellen”.