Muistokirjoitus: Osmo A. Wiio – tietämisen ilon apostoli

”Ihmisen mieli ei ole täytettävä astia vaan lietsottava tuli”

–  Plutarkhos

Osmo A. Wiion ensimmäisten vuonna 1948 Harrastelija-lehdessä ilmestyneiden lehtijuttujen ja viimeisten vuonna 2011 ilmestyneiden Tekniikan Maailman tiedekolumnien väliin mahtuu yli kuusi vuosikymmentä löytämisen ja tietämisen ilon lietsontaa. Eräs tämän työn tuomista monista tunnustuksista oli vuoden 2000 Nokia-palkinto. Sen myöntämien perusteina oli OAW:n vuosina 1959-1978 kirjoittamien radiotekniikkaa ja elektroniikkaa käsittelevien kirjojen synnyttämä harrastuksen kipinä niissä nuorissa, joista kasvoi suomalaisen elektroniikkateollisuuden ja Nokian ihmeen luonut insinööripolvi.

Jo OAW:n työ tieteen ja tekniikan ymmärrettäväksi tekemisessä sisältää kunnioitettavasti saavutuksia yhdelle elämälle. Hän ehti kuitenkin olla mukana niin paljossa muussa, että jos joku kirjailija kuvittelisi romaaniinsa tällaisen ihmisen, moni pitäisi sitä täysin epäuskottavana!

En ryhdy tässä luettelemaan niitä lukemattomia asioita joissa hän ehti olla mukana. Helsingin yliopistossa vuonna 2008 pidetyn Osmo Wiion 80-vuotisjuhlaseminaarin sivuilta löytyy CV josta saa jonkinlaisen käsityksen hänen monipuolisuudestaan. Yritän seuraavassa antaa jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälaiseen luonteenlaatuun tämä mittava elämäntyö nojasi.

Introvertti superverkottuja

OAW:lla oli uskomaton kyky hankkiutua mukaan mielenkiintoisiin asioihin. Jo 15-vuotiaana hän puhui itsensä kesätöihin äänittäjän apulaiseksi TJ Särkän ohjaamiin Suomen Filmiteollisuus Oy:n elokuviin. Kun äänittäjä työn edistyessä estyi hoitamasta tehtäviään, hän sai käytännössä koko äänityspuolen vastuulleen. Hän oli mukana tekemässä ainakin elokuvia ”Vaivaisukon morsian” sekä ”Runon kuningas ja muuttolintu”. Kuvaustauoilla hän pääsi soutajaksi, kun TJ Särkkä ja Tauno Palo kävivät kokemassa verkkoja.

Tämän kesätyön saamisessa hänelle oli hyötyä siitä, että OAW:n isä Iivari Wiio oli ollut näyttelijä. Hän oli kuollut jo syksyllä 1939, mutta moni alalla toiminut muisti hänet. Tämä avasi OAW:lle mahdollisuuksia päästä keskustelemaan työtilaisuuksista. Mitään hänelle ei tietenkään tuotu tarjolle, mutta aktiivisuus palkittiin.

Pari vuotta myöhemmin isävainajan kontakteista oli jälleen hyötyä. OAW pääsi puheisiin radion kuunnelmaosaston päällikön kanssa. Seurauksena oli pääosa Lasse Pöystin rinnalla kuunnelmasarjassa ”Koulupojat”.

Samanlainen aktiivinen hakeutuminen monenlaiseen kiinnostavaan toimintaan jatkui myöhemminkin. Tästä antaa hyvän esimerkin lista niistä järjestöistä, joissa hän ehti toimia puheenjohtajana: Suomen Radioamatööriliitto ry, Suomen Pakolaisapu ry, Euroopan kulttuurisäätiön Suomen osasto ry, Suomi-Amerikka-Yhdistysten Liitto ry, Maanpuolustuskiltojen Liitto sekä Viestintätutkimuksen seura.

OAW kehittyi jo teini-iässä loistavaksi verkottujaksi. Minulle on lapsuudenkotini ajalta jäänyt mielikuva, että oli hoidettavana tai järjestettävänä melkein mitä tahansa, isälläni oli aina joku tuttava jolle oli hyödyllistä soittaa. Tieteen, talouselämän ja politiikan kontaktien lisäksi esimerkiksi radioamatööreistä ja RUK-kavereista tuntui löytyvän ehtymättömästi hyödyllisiä kontakteja.

Hänellä oli sellaisia arvostavien ihmisten vahvoja verkostoja, joita ei synny pelkästä tuntemisesta. Hän oli esimerkiksi monella tavalla aktiivinen Suomen Radioamatööriliiton toiminnassa. Hän toimi 60-luvulla sen puheenjohtajana, ja v. 1993 hänestä tehtiin liiton kunniapuheenjohtaja. RUK:ssa hän toimi kurssinsa oppilaskunnan puheenjohtajana. Hän piti tätä tehtävää elinikäisenä. Hän järjesti vuosikymmenien ajan säännöllisesti kurssitapaamisia. RU-kurssin numero 70 viimeinen kurssitapaaminen pidettiin Haminassa vuoden 2011 kesällä. Mukana oli enää parikymmentä täysin palvellutta reservin upseeria.

Erikoista tässä on se, että tämä loistava verkottuja oli oikeastaan aika introvertti ihminen. Hän ei todellakaan ollut mikään bilehile tai party animal. Hän viihtyi parhaiten perheen parissa tai iltaa istumassa pienimuotoisesti tuttujen ihmisten kanssa. Hän tarvitsi myös omaa aikaa lukemiselle, pohtimiselle ja kirjoittamiselle. Aina joskus oli mieluisaa lähteä isompiinkin tilaisuuksiin joissa saattoi tutustua uusiin ihmisiin, mutta näissä tilaisuuksissa OAW antoi mielellään seuranpidon pääroolin ulospäin suuntautuneemmalle vaimolleen.

Rankasta lapsuudesta kasvaa itsevarma optimisti

Kun talvisota syttyi marraskuun lopussa 1939, 11-vuotias Osmo oli menettänyt isänsä tuberkuloosille paria kuukautta aikaisemmin. Helsingin ensimmäisen pommituksen alkaessa opettaja käski lasten juosta kotiin. Matkalla Helsingin Vallilan Sammatintiellä sijaitsevaan kotiinsa hän näki pomminsa pudottaneiden, matalalla lentävien pommikoneiden tulittavan konekivääreillä kaduilla liikkuvia siviilejä.

Osmon leskeksi jäänyt Jaana-äiti joutui elättämään kahta poikaa ompelijan palkalla. Osmon pikkuveli Aaro oli jo ehditty siirtää Jaanan lapsettomaksi jääneiden sisaren ja tämän miehen kasvatettavaksi. Jaana joutui jäämään Helsinkiin ansaitsemaan perheelle leipää, mutta hän halusi lähettää Osmon turvaan sisarensa luo Teiskoon, Tampereen pohjoispuolelle.

Jaana saattoi Osmon Tampereen junaan, mutta sieltä hänen täytyi selvitä Teiskoon omin neuvoin. Hän sai kyydin Teiskoon menevän kuorma-auton lavalla. Samalla lavalla kuljetettiin ruumispusseissa Tampereen pommituksissa kuolleita teiskolaisia kotiseurakuntaansa haudattavaksi.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta Osmon elämässä, kun olosuhteet vaikuttivat kohtuuttoman raskailta. Hän syntyi vuonna 1928 juuri kun koko maailma oli suistumassa Suureen Pula-aikaan. Hänen vanhempansa olivat usein työttöminä. Iivari Wiio ei ollut vielä löytänyt näyttelijän uraa – hän toimi kirjapainotyöntekijänä Porvoossa. Ihmisillä ei ollut rahaa ostaa kirjoja, ja Jaana Wiiolla ei ollut vielä ompelijan ammattitaitoa.  Osmon ensimmäiset muistikuvat liittyivät pula-ajan soppajonoihin. Nälkää nähtiin.

11-vuotaasta Osmosta kertoo jotain se, mihin hän ryhtyi päästyään Teiskoon pois sodan jaloista. Hän hankkiutui ilmavalvontatehtäviin. Tutkia ei tuolloin vielä Suomessa ollut. Ilmatilaa valvottiin tähystämällä torneista, joista suurta osaa käytettiin rauhanaikana palovalvontatorneina. Rajojen lähellä tähystyksen tarkoitus oli havaita pommikonelaivueet mahdollisimman hyvissä ajoin. Teisko on syvällä sisämaassa, tärkeän teollisuuskaupungin lähellä. Siellä ilmavalvonnan tarkoitus oli havaita yksittäisiä koneita tai laskuvarjoja, jotka paljastaisivat, että desantteja on tulossa tuhoamaan viesti- ja liikenneyhteyksiä sekä tuotantolaitoksia. Osmo teki monina kirkkaina talviöinä vahtivuoroja läheisessä tornissa, mutta hälytystä hän ei päässyt koskaan tekemään.

Tämä kertonee myötäsyntyisestä asenteesta, että asioille voidaan aina tehdä jotain, ja että hän kykenee aina antamaan merkityksellisen panoksen. Ajoittain rankat lapsuusajan kokemukset eivät päässeet tätä asennetta hänestä nitistämään.

– Antti Wiio